South Park on saavuttanut huippusuosion

Uusia virtuaalisia ja elektronisia pelejä ilmestyy markkinoille tiuhaan, mutta jotta niistä tulisi suosittuja maailmanlaajuisesti, vaaditaan tietyt kriteerit. Aiheen tulee olla yleisesti tunnettu, pelin juoni mukaansatempaava, ja tietysti grafiikan ja taustamusiikin tulee olla hyvin suunniteltuja.

Useimmat todella suuren suosion saavuttaneista peleistä onkin luotu tunnetun elokuvan tai sarjakuvan sisällöstä kuten on tehty esimerkiksi uudessa South Park Reel Chaos -suosikkipelissä. Klassikon aseman vakiinnuttanut South Park on esimerkki teemasta, joka on valloittanut ihmisten sydämet jo vuosikymmenten ajan.

South Park -elokuva

South Park tarina ilmestyi alun perin televisiosarjana 1990-luvulla. Tarinan päähenkilöinä ovat neljä alakouluikäistä poikaa, jotka puuhastelevat South Park -nimisessä kaupungissa. Paikka sijaitsee Coloradon osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Kyseinen satiirinen aikuisten animaatiosarja ja myöhemmin ilmestynyt elokuva ovat saavuttaneet maailmanlaajuisesti kulttimaineen, joten samasta aiheesta on myöhemmin tehty myös videopelejä. Elokuvassa käytetään paljon kirosanoja ja mustaa huumoria, jonka kautta yhteiskunnan kipupisteitä provosoidaan. Sarjan suosio perustuu paljolti juuri kyseiseen piirteeseen Tiltin uutisten mukaan.

South Park -peli nettikasinolla

South Park Reel Chaos on Net Entertainmentin kehittämä kolikkopeli, jossa sarjasta tutut hahmot auttavat pelaajaa saavuttamaan muhkeita voittoja. Pelin juonena on pelastaa kaupunki ilkeältä professori Chaokselta, ja pelaaja saa avukseen tähän tehtävään neljä ominaisuutta: Cartman vastaa wild-symboleista, kun taas Stanin avulla voit voittaa lisäpyöräytyksiä, jotka voivat parhaimmillaan kymmenkertaistaa panoksesi. South Parkissa voit voittaa myös ilmaiskierroksia ja bonus-toimintoja. Lisäksi upea grafiikka, animaatiot ja äänitehosteet tekevät pelistä ansaitusti jymymenestyksen!

Peliin löytyy tarkka ja selkeä esittely suomeksi löytyy osoitteesta suominetticasino.info, josta pääsee tutustumaan lähemmin sitä koskeviin tietoihin.

Mistä South Parkin menestys kumpuaa?

Erilaisten pelien tarjonta internetin kasinosivustoilla on todella laaja, mutta pelien valmistajat tietävät jo, millä aineksilla luodaan menestyspelejä. South Park -pelin luoneet pelinkehittäjät kertovat Independent-lehden artikkelissa, että siinä tarvittiin muun muassa hieman lapsenmielisyyttä.

Aiheen tulee myös olla tunnettu ja jo suosiota saavuttanut, jotta yleisö tunnistaa sen ja voi samaistua siihen.

Comments Off on South Park on saavuttanut huippusuosion

Filed under Blogi